Kirjoitettu 4.11.2019

Syyskokouksen henkilövalinnat vuodelle 2020

Lapuan perussuomalaisten paikallisyhdistys teki syyskokouksessaan henkilövalintoja vuodelle 2020. Puheenjohtajana jatkaa Tero Juupajärvi, sihteeriksi ja hallituksen jäseneksi valittiin Sini Syrjälä, varalle Päivi Juupajärvi. Muut hallituksen jäsenet ovat Toini Juupajärvi( varalla Eeva-Liisa Vainio) ja Anneli Nuolikoski (Ahti Juupajärvi).
Samat henkilöt valittiin myös piirikokousedustajiksi.
Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin hallitukseen valittiin Tero Juupajärvi, varalle Sini Syrjälä.
Kirjoitettu 26.7.2019

Koulutusta Lapualla.

Alla tulevat koulutukset alueellamme. Huomioitavaa että Lapualla järjestetään 2 eri koulutusta. Sunnuntaina 4.8 Niilo Kärjen järjestötoiminnan koulutus ja Lauantaina 10.8 Auli Kangasmäen taloudenhallinnan koulutus. Koulutuspaikkana molempiin koulutuksiin nuorisotalon kahvio.

Tulevat koulutukset alueellamme:

Lauantaina 03.08.2019
– Ilmajoella klo.12–> Niilo Kärjen järjestötoiminnan koulutus
– Laihialla klo.12–> Auli Kangasmäen Taloudenhallinnon koulutus.

Sunnuntaina 04.08.2019
-Alavudella klo.12–>Auli Kangasmäen Taloudenhallinnon koulutus.
– Lapualla klo.12–>Niilo Kärjen järjestötoiminnan koulutus

Lauantaina 10.08.2019
– Lapualla klo.12–>Auli Kangasmäen Taloudenhallinnon koulutus.
– Vaasassa klo.12–> Niilo Kärjen järjestötoiminnan koulutus

Sunnuntaina 11.08.2019
– Isokyrö klo.12–>Niilo Kärjen järjestötoiminnan koulutus

Launtaina 17.08.2019
– Teuvalla klo.12–>Niilo Kärjen järjestötoiminnan koulutus
– Kauhavalla klo.12–>Auli Kangasmäen Taloudenhallinnon koulutus.

Sunnuntaina 18.08.2019
– Alavudella klo.12–>Niilo Kärjen järjestötoiminnan koulutus

Lauantaina 24.08.2019
– Seinäjoella klo.12–>Auli Kangasmäen Taloudenhallinnon koulutus.

Lauantaina 31.08.2019
– Isokyrö klo.12–> Auli Kangasmäen Taloudenhallinnon koulutus.

Kirjoitettu 12.11.2018

Tervetuloa mukaan Lapuan Perussuomalaisiin!

Lapuan Perussuomalaiset toimivat aktiivisesti kuntalaistemme hyväksi. Tervetuloa mukaan toimintaan, saat kaupanpäälle hyvän mielen sekä mahdollisuuden olla vaikuttamassa kuntamme päätöksenteossa kanssamme.

Lapuan Perussuomalaiset toimii ja vaikuttaa, tule mukaan toimimaan!

  • Tapaamme noin joka toinen kuukausi erilaisten tapahtumisen ja kokoontumisten merkeissä; Tervetuloa mukaan vaikuttamaan, vaihtamaan mielipiteitä ja tekemään päätöksiä siitä, mitä yhdessä teemme oman asuinkuntamme hyväksi.
  • Järjestämme tilaisuuksia ja tapahtumia, joista löydät lisätietoa tapahtumakalenteristamme.
  • Lisätietoa jäsenyydestä Perussuomalaisissa saat tästä Liity jäseneksi-linkistä!

Tervetuloa mukaan toimimaan ja vaikuttamaan!

Lisätietoja saat puheenjohtajaltamme Tero Juupajärveltä, joko sähköpostitse tero@nulljuupajarvi.fi tai puhelimitse 040-4130229.

Kirjoitettu 14.12.2016

Lapualle pakolaisia

Lapuan kaupunginvaltuusto teki maanantaina 12.12.2016 päätöksen, että se vastaanottaa korkeintaan 20 alaikäistä ilman huoltajaa maahan tullutta myönteisen päätöksen saanutta pakolaista.

Lapuan Perussuomalaiset äänestivät yksimielisesti vastaanottamista vastaan!

Kirjoitettu 2.10.2016

Henkilövalinnat vuodelle 2017

Lapuan perussuomalaiset ovat sääntömääräisessä syyskokouksessaan 2.10.2016 tehneet seuraavat henkilövalinnat vuodelle 2017:

puheenjohtajaksi/rahastonhoitajaksi valittiin
Riitta Kangasluoma,
sihteeriksi valittiin
Sini Syrjälä,
hallituksen muut jäsenet ovat
Martti Kupari, Tero Juupajärvi ja
Eeva-Liisa Vainio.

Toiminnantarkastajaksi valittiin
Martti Rintaniemi ja
varatoiminnantarkastajaksi valittiin
Juhani Isoluoma.

piirihallituksen jäseneksi valittiin
Riitta Kangasluoma ja varalle
Sini Syrjälä.

Piirin kokouksiin edustajiksi valittiin
Riitta Kangasluoma,
Sini Syrjälä,
Eeva-Liisa Vainio,
Anneli Nuolikoski,
Veli-Martti Lahdensuo,
Esko Riihimäki &
Martti Rintaniemi.

Kirjoitettu 22.9.2016

Tervetuloa Lapuan perussuomalaisten sivuille!

Tältä sivustolta löydät paikallisyhdistyksemme yhteystiedot sekä näet tulevat tapahtumat, joihin Lapuan perussuomalaiset osallistuvat. Julkaisemme myös lehtikirjoituksiamme ja muuta tärkeää tietoa sivuillamme.

Meille Lapuan perussuomalaisille on tärkeää omien kuntalaisten etu. Haluamme olla turvaamassa ja kehittämässä kaupunkiamme. Mikäli haluat lähteä mukaan joukkoomme, ota yhteyttä puheenjohtajaan tai sihteeriin. Voit myös liittyä jäseneksi klikkaamalla oikealla olevaa palkkia: LIITY JÄSENEKSI.

Yhdessä saamme aikaan pala palalta paremman maailman!